Loading…

Kuntavaalikatsaus osa 6

Valta-asemasta käsin tasa-arvoon pyrkiminen näyttää riistolta. Tästä on kyse, kun autoliikenteen valta-asemaa yritetään kaupungin lausunnoin ja toimenpitein riisua. Yhdenvertaisuus unohtui, kun viranhaltijoiden valmistelemasta lausunnosta poistettiin kappale kestävien liikennemuotojen korostamisesta.

Poistettu kappale oli seuraava: ”Kaupungin näkökulmasta liikenteen jonoutuminen ruuhka-aikoina pitäisi olla tulevaisuudessa aikaisempaa hyväksyttävämpää, jotta kaupungin tavoitteet kestävien kulkumuotojen edistämiseksi voidaan saavuttaa. Väylästön kehittäminen ja infraan investoiminen ruuhkien purkamiseksi on omiaan ylläpitämään yksityisautoilun roolia sujuvimpana kulkumuotona kaupungin keskustaan. Panostuksia tulisi ohjata entistä enemmän joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn olosuhteiden parantamiseen yksityisautoilun sijasta.”

Tuttuun tapaan Kokoomus ja SDP olivat autopuolueen keihäänkärjet. SDP:n Kaisa Vatanen osoitti tosin, että demareissakin on edistyksellisiä poliitikkoja. Vihreät ja Vasemmistoliitto olivat tuttuun tapaan paremman kaupungin puolella.

Yhdistyksen tavoitteiden mukaisesti äänestivät Vihreät, Vasemmistoliitto ja yksi SDP:n jäsen (4 ääntä). Vastaan äänestivät Kokoomus, SDP:n kaksi muuta jäsentä, Keskusta ja PS (8 ääntä).

Lue myös kuntavaalikatsauksen aiemmat osat koskien pysäköintinormia, joukkoliikennepainotteisia katuja, Mältinrannan pysäköintiä, liikennevalojen painonappeja ja Amuri(n)tunnelia.